Kakluunien historiaa

Teksti ja piirrokset: Susanna Palovaara. Jos lainaat tekstiä, viittaathan tähän sivustoon.

Varhaisimmat arkeologiset löydöt kaakeliuunien kaakeleista ajoittuvat 1100-luvulle, Alppien alueelle. Sieltä ne levisivät Pohjois-Saksaan aateliston ja porvariston koteihin ja hansakauppiaden mukana muualle Itämeren alueelle. Uusin tutkimus arvioi Suomen ensimmäiset kaakeliuunit 1400-luvun alkuun. Kaakelit olivat dreijattuja ruukkuja, joten lämpöä luovuttava pinta oli suuri. Myöhemmin ruukkujen reunat muotoiltiin neliöksi. Uuni oli kupumallinen ja tuliaukko oli yleensä seinän toisella puolella, esimerkiksi keittiössä. Ensimmäiset kaakeliuunit eivät olleet kovin kestäviä, sillä liekit ylettyivät kaakeleihin asti.  Kaakelit mataloituivat 1400- ja 1500-luvulla, mutta niissä oli syviä reliefikoristeluja. Koristeluissa oli  renessanssikaaria, raamatullisia ja mytologisia aiheita sekä hallitsijakuvia. Kaakelin muodoksi vakiintui neliö. Uunin muoto kehittyi 1500-luvulla kaappimaiseksi.

Dreijattu ruukkukaakeli.

Dreijattu ruukkukaakeli.

Ensimmäisiä kaakeliuuneja.

Ensimmäisiä kaakeliuuneja.

Renessanssikaakeliuuni.

Renessanssikaakeli.

Renessanssikaakeli.

Saksasta saatiin savenvalajia pystyttämään uuneja. Savenvalajat valmistivat myös kaakeleita ja toivat mukanaan muotteja. 1600-luvulla uutuutena tulivat sileät kaakelit, joissa oli takana kuppiosa. Barokin ajan uunit olivat tummasävyisiä ja raskasrakenteisia. Saksalaisen barokkiuunin mukaan niissä oli viistotut kulmat, kaappimainen muoto ja hyllyn erottama yläosa oli alaosaa kapeampi.

1700-luvulla rokokoon aikana sisustuksia alettiin suunnitella kokonaisvaltaisesti ja kaakeliuunistakin tuli entistä vahvemmin osa koko sisustusta. Uunin pintaa alettiin käyttää kokonaisena, yhtenäisenä suunnitteluna. Rokokoosta lähtien uunit rakennettiin puu-tai metallikehikolle aina 1800-luvun alkuun saakka. Uutuutena tulivat pyöreät uunit. Kustavilaisessa tyylissä vaikutteet otettiin suoraan antiikista. Kaakeliuuneissa se näkyi lähinnä ensin vain koristeaiheissa, mutta myöhäiskustavilaisena uutuutena tuli kolonniuuni. Empire seurasi kustavilaisuutta. 1800-luvun alussa uunit olivat usein vain valkoisia ja koristeina empiren aiheita, mm. soihtuja, runsaudensarvia, miekkoja ja lippuja. Biedermeier-tyylin uunit olivat samankaltaisia kuin empiressä.

Barokille tyypilliset kierteet kulmissa.

Barokille tyypilliset kierteet kulmissa.

Rokokoo-tyylinen uuni. Piirros: Susanna Palovaara/Hattulan Kaakelitehdas Oy.

Rokokoo-tyylinen uuni. Piirros: Susanna Palovaara/Hattulan Kaakelitehdas Oy.

Kolonniuunissa alaosa on neliön muotoinen ja yläosa pyöreä.

Kolonniuunissa alaosa on neliön muotoinen ja yläosa pyöreä.

Empire-tyylin uuni.

Empire-tyylin uuni.

1800-luvun puolivälistä eteenpäin uunien valmistus teollistui ja erityisesti 1800 – 1900-luvun vaihteessa Suomessa oli useita tehtaita. Tunnetuimpia olivat Turun kaakelitehdas Oy (1874–1954, nykyään Pukkila), Wilh. Andsténin Tehdas Oy (1842–1915), Arabia (uunien valmistus 1873–1916), Rakkolanjoen kaakelitehdas Oy (1877–1930), Oy Ruoholahden kaakelitehdas (1870–1908) sekä Tampereen kaakelitehdas Oy (1896–1912).

Seuraava uudistus oli kertaustyylit 1800-luvun lopulla. Kertaustyylejä ovat mm. uusgotiikka, uusrenessanssi, uusbarokki ja uusrokokoo. Kertaustyylit vaihtuivat kansallisromantiikkaan ja jugendiin, kun suomalaiset arkkitehdit ja taiteilijat alkoivat suunnitella tehtaille malleja. Funktionalismi alkoi vaikuttaa 1900-luvun alusta alkaen.

Kertaustyylinen uuni.

Kertaustyylinen uuni.

Jugend-tyylin uuni.

Jugend-tyylin uuni.

Funkkis-uuni.

Funkkis-uuni.

Aikoinaan kaakeliuunit olivat kodeissa ainoa lämmitysjärjestelmä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen erilaiset lämmitysjärjestelmät kuitenkin kehittyivät ja kaakeliuuneista tuli vain yksi vaihtoehto muiden joukossa. 1930-luvulla uuneja alettiin purkaa suurista kerrostaloista.

Toisen maailmansodan jälkeen tarvittiin vielä kaakeliuuneja jälleenrakentamisessa, mutta perinteisten kaakeliuunien valmistus lakkasi Suomessa 1950–60-luvulla. Silloin kaakeliuunit väistyivät uuden tekniikan, keskuslämmityksen tieltä.

Lähteet:
 
Heinämies, K. 1989. Tulisijat. Teoksessa Heikkinen, M., Heinämies, K., Jaatinen J., Kaila, P. & Pietarila, P. Talo kautta aikojen – kiinteän sisustuksen historia. 1989. Helsinki: Rakentajain Kustannus Oy, 86 – 104. 
 
Hyvönen, H. 1983. Suomalaista keramiikkaa. Helsinki: WSOY.
 
Majantie, K. 2010. Muotia, mukavuutta ja mielipiteitä – kaakeliuuni yhteiskunnallisten muutosten ilmentäjänä keskiajan ja uuden ajan alun Suomessa. Väitöskirja. Turun yliopisto. Arkeologia.
 
Niiranen, T. 1981. Miten ennen asuttiin – vanhat rakennukset ja sisustukset. Helsinki: Otava.  
 
Nokela, L. 2004. Sisustustyylit – antiikista nykyaikaan. Helsinki: Otava.
 
Palovaara, S. 2006. Kaakeliuuni – kuinka valmistetaan kuppikaakeleita. Opinnäytetyö. Hämeen ammattikorkeakoulu. Lasi- ja keramiikkaosasto. 
 
Soiri-Snellman, H. 2003. Turun kaakelin kakluunit – Turun kaakelitehtaan uunimallit vuosina 1874–1954. Turun maakuntamuseo – julkaisuja 3.